2016/11/03

MITEN TEHDÄ ARJESTA PAREMPAA?

Marraskuu. Ehkä inhotuin kuukausi koko vuodessa? Ainoa asia mikä marraskuussa innostaa, on kaikki kauppoihin tulevat jouluiset asiat ja ensilumi joka leijui maahan pari päivää sitten. Kuitenkin monelle ihmiselle tämä aika on juurikin sellaista "löhöilen kotona" aikaa, eikä pimeän ja kylmän kelinkään vuoksi jaksaisi tehdä juurikaan yhtään mitään. Itsellänikin tuntuu olevan myös päivässä liian vähän tunteja, mutta miten arjesta saisikaan paremman, että voisi osata myös nauttia tästä pimeästä kaamosajasta?


To-do listat. Ne ikuinen riesa. Itsellänikin oli tänään kotiin tullessa valmiiksi stressi päällä, koska tälle päivälle oli kasaantunut niin siivoukset, ruuanlaitot kuin pakkaamiset reissua varten. Kotona kuitenkin älysin lakanoita vaihtaessa, että hei, miksi en jättäisi vaikka nyt pariksi päiväksi niitä koirankarvapalleroita vielä tänne leijumaan ja olisinkin välillä kotona ihan relax? Niinpä vähensin tämän päivän tehtävälistaa ja sainkin ylläriksi vielä kavereita käymään kylässä ja nyt kerkeän vielä kirjoittelemaan postauksen tänne!

Kynttilöiden polttaminen ja kuuma glögi. Talvikausi on virallisesti avattu ja on aika jees löhötä sohvalla tossut jalassa viltin alla.

Aamulenkit. Vaikka itseäni vähän meinaa tympäistä lähteä heti noustua lenkille, niin lenkin jälkeen olo on huomattavasti virkeämpi! Illalla saa myöskin pyhittää aikaa itselleen ja sohvalla löhöilyyn kun on hoitanut kuntoilun jo aamusta.

Vaikka olenkin monesti tätä painottanut blogissa, niin arki kyllä paranee sillä, että koti on järjestyksessä ja sisustusinspiraation iskiessä kotia on ihana laittaa talvisempaan kuntoon. Mikäs olisikaan parempaa, kuin miettiä miten sisustat kotisi joulua varten?

Joululaulut. Autossa tai kotona on niin kiva fiilistellä joululauluja, varsinkin kun lunta on maassa!


Omien ystävien kanssa näkeminen, ihan kaakaon juominen tai juoruilu hyvässä seurassa. Koskaan omia ystäviä ei voi nähdä liian useasti!

Jos lompakko antaa periksi, niin varaa kylpyläloma, kaupunkiseikkailu tai vaikkapa ulkomaanmatka. Kun tietää, että pääsee tähän aikaan vielä reissuun, niin arki muuttuu huomattavasti mukavammaksi! Itse kaipaisin kovasti jotain kylpyläreissua, mutta eiköhän tuo viikonlopun Helsingin reissu sovi nyt hyväksi piristeeksi tähän syksyn keskelle!

Älä buukkaa kalenteriasi liian täyteen. Pidä välillä todellinen "netflix päivä" pyjama päällä syöden herkkuja ja viettäen päivän ilman meikkiä.

Pääasia on kuitenkin, että arjesta ei tule liian suoritettavaa. Muista pysähtyä välillä ja nauttia joka päivä edes pienestä hetkestä, kun saa vain olla. Tee joka päivä jotain, mistä todellakin tykkäät!

Takki H&M | Poolopaita Lontoosta | Laukku Michael Kors | Nahkahousut Vila | Huivi Gina tricot | Kengät Nelly


8 kommenttia:

  1. Hei mistä noi kengät on?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten unohdankin aina kirjoittaa tähän nuo kengät! :D ne on nellystä!

      Poista
  2. Ihana lista ja ihana asu ja ihana sie ♥

    VastaaPoista
  3. Oi miten kivasti toteutettu postaus!<3 Mahtavat vinkit :) Pakko ottaa talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos jenna! Kiva kuulla et sait vinkkejä tästä :)!

      Poista
  4. Ihana postaus, tästä sai kivoja vinkkejä ♥ Kyllä tuo pimeys vaikuttaa vaan niin paljon siihen jaksamiseen ja välillä omaan mielialaankin, että on ihan ok pitää välillä tuollaisia "Netflix päiviä" ja nähdä paljon kavereita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun tykkäsit! Tää pimeys kyllä tosiaan vaikuttaa tosi paljon jaksamiseen mut silloin täytyy vaan keksiä paljon niitä mielekkäitä tekemisiä :)

      Poista